|
Keke-indeksi
Ikävä kyllä, huonoon suuntaan värisee moni mittari. Kasvihuonekaasut ovat nousussa. Ilmasto lämpenee, jäidenlähtö Tornionjoesta on aikaistunut kaksi viikkoa kolmensadan vuoden aikana. Otsonikerros ohenee Suomen yllä, vaikka freonit kiellettiin ajat sitten.Vesien ja maaperän rehevöityminen jatkuu, vaikka jätevedenputsarit ovat maailman parhaat. On myönteisiäkin mittareita. Veden laatu on parantunut kautta maan. Happamoittavat rikkipäästöt ovat vähentyneet yli 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Luonnonsuojelualueita on perustettu kiitettävästi. Raskasmetallipäästöt ovat vähentyneet merkittävästi. Bruttokansantuote on kasvanut 30 vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Samaan aikaan koulutustaso, työmatkojen pituus, henkilöautojen määrä ja energiankulutus ovat kaksinkertaistuneet. Lentomatkojen määrä on kymmenkertaistunut. Ja työttömien määrä on noussut kuusinkertaiseksi. Väki on muuttanut maalta kaupunkiin: 80 prosenttia suomalaisista asuu nyt taajamissa, alueella, joka kattaa vain 1,8 prosenttia Suomen pinta-alasta. Siis: Onko kehitys kestävää? Mene tiedä. Tällaisten indikaattorien ongelma on siinä, että ne eivät kerro mitään syysuhteista. Voin vain pähkäillä, että BKT:n kasvu on syypää luonnonvarojen kulumiseen ja päästöihin. Mutta toisaalta se on tuottanut koulutetun ja vauraan kansan, joka on vähitellen saamassa luonnon saastumisen kuriin. Vai onko? Vaikka jotkut päästöt ovat vähentyneet, ilmakehän ja vesistöjen vauriot korjautuvat hitaasti. Ja pahin uhkakuva, kasvihuoneilmiö, on karkaamassa käsistä. EU on ehdottanut myös paikallisen tason Keke-mittareita: Kuntalaisten tyytyväisyysindeksi. Hiilidioksidipäästöt. Liikenteen määrät. Viheralueiden laajuus. Hyvän ilmanlaadun päivien määrä. Lasten koulumatkojen pituus. Ympäristöjärjestelmät yrityksissä. Melualueilla asuvat. Luonnonsuojelualueet. Luomun ja ympäristömerkittyjen tuotteiden kulutus. Näistähän voisi säveltää myös henkilökohtaiset Keke-mittarit. Energiankulutus indikoi hiilidioksidipäästöjä - ja näkyy sähkö- tai öljylaskusta. Ajokilometrit näkyvät auton mittarista. Tupakanpoltto, auton päästöt, veden kulutus ja kemikaalipurkkien määrä indikoivat aiheuttamiani päästöjä. Luontoretkien määrä kertoo jotain luontosuhteesta. Entäpä henkilökohtainen tyytyväisyysindeksi - paljonko antaisin pisteitä omalle elämälleni? PAULI VÄLIMÄKI |
|||