|
Laskin että meidän perheessä jätteet lajitellaan jo kymmeneen osaan: kompostoitava jäte, keräyspaperi ja -pahvi, maito- ja mehutölkit, lasi- ja peltipurkit, panttipullot ja tölkit, kirppisvaatteet, ongelmajätteet ja kotona poltettavat muovipussit ja kartonkipakkaukset. Onko näinkin tarkka lajittelu tarpeellista ympäristön kannalta? Aiheuttaako se enemmän ympäristöhaittoja kuin hyötyjä? Ainakin se hyöty siitä on, että pakkuri käy vain kerran kuukaudessa tyhjentämässä sekajäteastian. Voisi käydä harvemminkin, mutta sen hitaampi tyhjennysväli ei ole mahdollinen. On väitetty, että esimerkiksi lasi- ja säilykepurkit ovat kaatopaikalla harmitonta maantäytettä, sen sijaan niiden rahtaus ja uusiokäyttö kuluttavat polttoainetta ja aiheuttavat päästöjä. Samoin perustein on kyseenalaistettu muovin ja maitopurkkien kierrätys. Vaihtoehtona olisi niiden polttaminen. Onpa ehdotettu keräyspaperinkin polttamista. Tässä kritiikissä on pari ongelmaa. Ensinnäkin siinä tarkastellaan vain lopputuotteiden virtaa. Jos muovipakkaus, lasipurkki tai sanomalehti tuhotaan polttamalla tai hautaamalla kaatopaikalle, joudutaan uusien pakkausten tai lehtien raaka-ainekierto aloittamaan alusta: pumppaamaan öljyä, kaivamaan soraa, kaatamaan puita - ja jalostamaan nämä raaka-aineet lopputuotteiksi. Uusioraaka-ainetta käytettäessä vältytään tuotannon alkupään ympäristöhaitoilta - jotka yleensä ovat pahempia kuin loppukulutuksen haitat. Toiseksi kriitikot unohtavat jätelain lähtökohdan: jätteen synnyn välttämisen. Kun USA:n ympäristövirasto äskettäin selvitti, mikä on kasvihuonekaasujen kannalta paras tapa käsitellä eri jätemateriaaleja, tulos oli aivan selvä: jätteen synnyn ehkäisy on paras vaihtoehto, kierrätys toiseksi paras. Poltto ja kaatopaikat ovat kaikkien materiaalien kohdalla huonompia vaihtoehtoja. Jos kierrätys on tehotonta, ehkä ongelma on siinä, että jätettä tuotetaan liikaa ja se on liian sekalaista. Ratkaisu ei ole silloin kierrätyksen lopettaminen, vaan jätteen määrän vähentäminen. Esimerkiksi lasijätteen määrää voisi vähentää laajentamalla panttipullojärjestelmää. Maitoa ja mehua voitaisiin myydä samalla tavoin panttipulloissa kuin olutta ja limua. Muovinen palautuspullo on kevyt ja kätevä. Kyllä minä voisin kuvitella juovani jopa saunaoluen pantillisesta muovipullosta! PAULI VÄLIMÄKI |
|||