Hyvä paha ruoka

Taannoiset pakinani kasvissyönnin ympäristövaikutuksista ja eläinten kohtelusta tuottivat runsaasti sähköpostiviestejä. Kiitos vaan palautteesta, sitä on mukava saada, niin kriittistä kuin myönteistä. Puhutaanpa taas ruoasta.

Korjaan aluksi pienen lipsahduksen pakinassani Sikamaista kohtelua? Porsaita ei tietenkään teurasteta kuukauden ikäisinä, vaan 4 - 5 kuukauden vanhoina. Ei siis aivan nasuina, mutta ei karjuinakaan. Liian lyhyen elämän saavat possulipossut elää.

Minua on moitittu väitteestäni, että pahimmillaan kasvissyöjä saattaa kuormittaa ympäristöä enemmän kuin lihansyöjä. Pysyn väitteen takana, vaikka keskimäärin lihan tuotanto toki kuluttaa ympäristöä monin verroin enemmän kuin kasvisten ja viljojen tuotanto. Mutta esimerkiksi riisi aiheuttaa elinkaarensa aikana jopa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin sianliha. Ja ajatellaanpa porkkanaa, joka on kasvatettu Hollannissa, keitetty ja pakastettu Belgiassa, tuotu pakasteautolla Suomeen, virunut aikansa kaupan kylmävarastoissa ja pakastealtaissa ja siirtyy lopulta kuluttajan pakastimen kautta kesäkeiton kyytipojaksi. Kyllä taitaa porkkana kuluttaa enemmän energiaa kuin kotimaakunnan luomupossu.

Edelliset esimerkit on poimittu ruotsalaisen tulevaisuustutkija Annika Carlsson-Kanyaman haastattelusta (Råd & Rön 12/99). Hän rankeeraa erilaiset ruokavaliot ympäristön kannalta seuraavaan järjestykseen:
1. Kasvisruoka joka perustuu pääosin kotimaisiin raaka-aineisiin.
2. Sekaruoka kotimaisista raaka-aineista.
3. Kasvisruoka eksoottisista raaka-aineista.
4. Sekaruoka eksoottisista raaka-aineista.

Tämä lista on kiinnostava siinäkin mielessä, että ruokatrendit tuntuvat korostavan mieluummin vaihtoehtoja 3 ja 4. Ruoan tuotanto loittonee yhä kauemmaksi kuluttajista. Keittiö kansainvälistyy, ruoka matkustaa luoksemme maailman ympäri. Syömme yhä enemmän ulkona ja yhä enemmän valmisruokia. Pikaruoka kehittyy "yhden käden ruoaksi" (one hand food), joka hotkaistaan kävellessä tai tiskiin nojaillessa.

Juuri tämän ristiriidan ratkaisemiseksi tarvitaan eettistä laatua. Se etten joka päivä kokkaile keittiössä oman puutarhan antimia, ei merkitse sitä, etten olisi kiinnostunut ruoan alkuperästä ja laadusta. On hassua, että ravintoloiden ja suurkeittiöiden ei tarvitse kertoa raaka-aineiden alkuperää, mutta kauppa joutuu sen tekemään. Odotan ravintolaa, jossa tarjoilija kysyy filettä tilatessani:

- Kotimaista vai brittiläistä? Luonnonmukaista vai tavallista? Meillä on myös pihattokasvatettua lihaa. Entä vihannekset, saako olla suomalaista vai eksoottista? Riisiä vai ohraa...

PAULI VÄLIMÄKI