|
Vuosisadan tuotteet
Toki henkilöauto on mullistanut koko yhteiskunnan. Se säätelee teiden rakentamista, kaupan palveluja, kaupunkisuunnittelua, ihmisten liikkumista. Mutta samalla se on muuttunut kehityksen jarruksi. Kaupunkien keskustoissa auto on jo liikkumisen este. Se on myös ilmanpilaaja numero yksi. Voi olla, että ensi vuosisadalla kehitetään saasteeton menopeli. Tulkoot siitä uuden vuosisadan keksintö. Toki televisio on mullistanut koko elämäntapamme. Se säätelee ajan käyttöämme, pöytäkeskustelujamme, poliitikkojen puheita ja sitä kuka valitaan presidentiksi. Samalla se on kehityksen latistaja. Meillä on 20 kanavaa, mutta ei yhtään kaunista ja rohkeaa. Televisio tekee meistä katseen vankeja, miljoonan katseen. Televisio tekee hyödykkeistä turhakkeita, kulutuksesta massakulutusta. Voi olla että ensi vuosisadalla kehitetään yksilöllinen vuorovaikutustelevisio. Olkoot se uuden vuosidadan keksintö. Toki tietokone on mullistanut työmme ja vapaa-aikamme. Se on tuhonnut kokonaisia ammattialoja ja luonut uusia. Se on yhdistänyt koko maapallon reaaliaikaiseksi verkoksi. Samalla se on uusi riski. Valtiot ja taloudet eivät voi suojautua. Diktatuurit murenevat, mutta niin murentuu myös demokraattinen markkinatalous, kun pääomat liikkuvat napin painalluksella rajojen yli. Ehkä uusi vuosisata tuo uudenlaisen laman: mitä tapahtuu, jos se viisikirjaiminen yritys menettää 1000 miljardia markkina-arvostaan huomenna klo 14.21? Ei, minun vuosisadan tavarani ovat arkisia, käytännöllisiä, välttämättömiä. Kun mietin, missä järjestyksessä luopuisin henkilökohtaisesta omaisuudestani, jos olisi pakko, auto ja televisio lähtisivät ensimmäisinä (auto itse asiassa meni jo). Tietokonekin lähtisi pian kännykän ja stereoiden perässä. Jäljelle jäisivät ne tavarat, joilla pidän itseni puhtaana, lämpimänä ja kylläisenä. Pesukoneesta en hevillä luopuisi. Se on vapauttanut naiset pyykkituvan orjuudesta ja miehet tiskin äärestä. Moni muu keittiökone onkin turha kapistus, jopa sähkölieden voisin hädän hetkellä vaihtaa puuhellaan. Mutta kakluunista en luopuisi. Itse asiassa sellaiset pitäisi asentaa kerrostaloihinkin. Ne ovat loistavia lämmön varaajia ja turvaavat lämpimän tilan hädän hetkelläkin. Polkupyörä on listani ylellisyysesine. Se mahdollistaa tehokkaan ja saasteettoman liikkumisen, ihmisen jokapäiväisen reviirin laajentamisen hyvinkin kymmenen kilometrin säteelle. PAULI VÄLIMÄKI |
|||