Puhdasta urheilua?

Tänä vuonna meidän kotinurkille on yhtäkkiä noussut kaksi liikuntahallia. Toisessa pelataan jääkiekkoa, toisessa salibandya. Rumat peltihallit nousivat parissa kuukaudessa, ja ilman kaupungin rahaa. Urheiluseurat luottavat harrastajien haluun maksaa peli- ja harjoitusvuoroista.

Urheilusta on tullut tärkeä osa massakulutusta. Ja kuten muukin massakulutus, urheilukin rasittaa ympäristöä. Halleja lämmitetään tai jäähdytetään, harjoituksiin ja kisoihin mennään omalla autolla. Varusteisiin palaa rahaa - ja tenavien varusteet on uusittava muutaman vuoden välein.

Filosofi Timo Airaksinen ehdotti taannoin Liikunnan ja Urheilun Maailma -lehdessä, että urheilu jaettaisiin luonnollisiin ja teollisiin lajeihin. Suunnistus, hiihto, juoksu ja uinti olivat hänen esimerkkejään luonnollisista, jääkiekko ja mäkihyppy teollisista lajeista. Minusta tällaista jakoa ei enää voi tehdä. Kaikkia lajeja voi harrastaa luonnollisesti tai teollisesti.

Lätkää voi pelata luonnollisesti koulun kaukalossa tai teollisesti jäähallissa. Jos vain kunnan isät antavat rahaa kaukaloiden jäädyttämiseen... Suunnistaa voi yksikseen metsässä tai teollisessa massatapahtumassa, kuten Jukolan viestissä, jossa 11 000 suunnistajaa talloo metsäluontoa. No, onneksi juuri Jukolan viestiä on viime vuosina kehitetty ympäristöä säästävään suuntaan - mm. lintujen pesiä on kierretty kaukaa ja huoltopaikat rakennettu pellolle.

Suurin osa urheilulajin ympäristöhaitoista tulee liikenteestä. Nykyään liikenteen kasvu ei johdu työmatkaliikenteestä, vaan nimenomaan vapaa-ajan liikenteen lisääntymisestä. Jos harrastuspaikalle voi kävellä, pyöräillä, rullaluistella tai hiihtää, urheilijan ekotase paranee kovasti. Olen ihmetellyt, kun hiihtäjätkin menevät autoilla valaistuille laduilleen. Asuinalueille kannattaisi tehdä hiihtolatuja vaikka jalkakäytäville - valotkin olisivat valmiina.

Urheilija voi omilla valinnoillaan vähentää harrastuksensa ympäristöhaittoja. Harjoituksiin voi kulkea bussilla tai kimppakyydillä. Espoolaisen FC Hongan jäsen Jochim Donner, joka työkseen opastaa autoilijoita säästämään energiaa, on laskenut, että heidän nuorisofutisjoukkueensa on vähentänyt lähes 15 000 ajokilometriä, yli 1100 litraa polttoainetta, yli 2700 kiloa hiilidioksidipäästöjä ja säästänyt 6700 markkaa rahaa vuodessa kulkemalla harjoituksiin kolmen perheen ajorenkaissa.

SLU on omassa ympäristöprojektissaan kannustanut urheiluseuroja perustamaan tällaisia ajorenkaita. Se olisi helpotus meille vanhemmillekin, kun välillä voisi huokaista naapurin hoitaessa lasten roudauksen.

PAULI VÄLIMÄKI