Hormonihäiritsijät

Saasteet eivät tunne rajoja. Vanha iskulause pätee erityisesti supermyrkkyihin. Suomi on kieltänyt ne jo kauan sitten, mutta silti niitä löytyy pienen pieniä määriä kaloista ja jopa äidinmaidosta. Pitoisuudet alittavat selvästi viranomaisten asettamat turvarajat. Mutta kaikkea supermyrkkyjen vaikutuksista ei tiedetä.

Sain tänäänkin pienen annoksen dioksiineja elimistööni, kun söin kirjolohikeittoa. Itämeren rasvaiset kalat, silakka ja lohi, keräävät PCB:tä ja dioksiineja, koska ne ovat kemikaaleja, jotka kertyvät luonnon ravintokierrossa eläinten rasvakudoksiin. Silakkarehua syötetään kirjolohelle, mistä syystä kirjolohessa jäämät ovat samaa tasoa kuin silakassa. Ja minä suurimpana petoeläimenä ahmin lounaakseni kirjolohen.

Dioksiini on petollinen kemikaali - se voi aiheuttaa syöpää, immuunikatoa, hermostovaurioita ja myös muuttaa perimää. PCB:llä on samantapaisia vaikutuksia. Suomessa PCB:n käyttö muuntajissa ja kondensaattoreissa kiellettiin vuonna 1990 ja vanhat laitteet poistettiin vuonna 1994. Mutta silti PCB:n laskeuma on mieluummin kasvanut kuin vähentynyt. Kaukokulkeumana PCB:tä tulee mm. Venäjältä ja Keski-Euroopasta.

Nämä supermyrkyt ovat ns. hormonihäiritsijöitä. Eläinkunnasta tiedetään esimerkkejä, joissa vakavan ympäristöonnettomuuden jäljiltä on syntynyt esimerkiksi urosalligaattoreita, joilta puuttuvat uroksen genitaalit.

Asiantuntijoiden mukaan minun ei pidä huolestua. Koska en syö kalaa tavanomaista enemmän, saan dioksiineja vain 30 prosenttia turvallisen saannin rajasta. Minusta tuo 30 prosenttia kuulostaa aika suurelta. Kuulemma kalojen terveysvaikutukset ovat kuitenkin suurempia kuin riski saada haitallisia määriä vierasaineiden jäämiä. Kannattaa kuitenkin syödä monipuolisesti eri kalalajeja.

Pahimpien ympäristömyrkkyjen kieltämisestä on viime vuosina käyty kansainvälisiä neuvotteluja. Mutta suurin osa hormonihäiritsijöistä ei ole suunnitellulla kieltolistalla, koska niiden vaikutuksista kiistellään. Esimerkissä PVC-muovien pehmentimet, ftalaatit, kuuluvat kiistanalaisiin kemikaaleihin, samoin monissa rakennustuotteissa kovettimena käytettävä bisfenoli A ja joissakin puhdistusaineissa käytetyt alkyylifenolit. Myös monia Suomessakin käytettäviä torjunta-aineita epäillään hormonihäiritsijöiksi.

Ympäristöasioissa omaksuttiin 1990-luvulla ns. varovaisuusperiaate. Sen mukaan kannattaa siirtyä haitattomiin vaihtoehtoihin jo siinä vaiheessa, kun epäilys syntyy. Nimittäin sitten kun asia varmistuu, saattaa olla liian myöhäistä.

Taidan paistaa huomenna pikkusiikoja.

PAULI VÄLIMÄKI