Särkyneen kahvinkeittimen kohtalo

Mistä löytäisin sijan ikälopulle pölynimurille, vaienneelle radiolle, särkyneille korvalappustereoille, kulahtaneelle parranajokoneelle, korinansa lopettaneelle kahvinkeittimelle ja mustavalkoiselle 286-tietokoneelle?

Komeroiden nurkkiin ja kellarin hyllyihin on vuosien varrella kertynyt kasvava joukko vanhoja kodinkoneita, joille ei ole enää sijaa majatalossamme. Mutta sielu ei anna lupaa heittää niitä kaatopaikkaroskiinkaan. Vaikka useimmat laitteet eivät enää toimi, ne saisi korjaamalla vielä kuntoon.

Mutta pienten kodinkoneiden korjaaminen on useimmiten kannattamatonta. Uuden saa samalla rahalla. Se on ilmiö, jota voisi kutsua vaikka sietämättömäksi hyvinvoinniksi. Työn hinta on niin korkea, että jossain Taiwanilla värkättyjä korvalappustereoita ei kannata Suomessa korjata.

Kerran päätin itse korjata ladattavan parranajokoneeni. Siitä oli loppunut akku. Ostin uuden (95 mk). Se piti kolvata laitteen sisälle. Ostin juottovehkeet (159 mk). Akun vaihto onnistui, mutta hinta oli suunnilleen sama kuin aikoinaan ostamani parranajokoneen.

On toinenkin syy, miksen heitä vanhoja romuja roskiin. Ne kätkevät usein sisäänsä ympäristölle haitallisia aineita. Parranajokoneen sisällä on raskasmetalliparisto, tietokoneen kuvaputkessa on raskasmetalleja ja monien kodinkoneiden muovikuorissa on bromattuja palonestoaineita. Ne ovat ongelmajätteitä, joita jätelain mukaan ei saa heittää kaatopaikkaroskiin.

On kuitenkin vaikea olla lainkuuliainen ja ympäristöstä huolehtiva kansalainen, jos yhteiskunta ei tule muuta kuin kielloilla vastaan. Isoja kodinkoneita, kuten jääkaappeja ja televisioita kerätään kuntien jätehuollon kautta ja toimivia kodinkoneita voi viedä kierrätyskeskuksiin. Mutta pienistä kojeista ja elektroniikkaromusta ei kukaan ota vastuuta.

Kodinkoneliikkeiden kautta on luotu valmius järjestää laitteiden kierrätys. Kokeilujen mukaan systeemi toimii hyvin. Kuluttajat palauttavat mielellään laitteet sinne, mistä uudetkin hankitaan. EU-direktiivi asiasta on valmisteilla ja se toisi uuden kodinkonen hintaan pienen kierrätysmaksun, jolla homma kustannettaisiin. Tavoitteena on näin saada kierrätykseen isoista kodinkoneista ja tietokoneista jopa 80 - 90 prosenttia ja televisioista, puhelimista ja pienkojeista 40 - 60 prosenttia.

EU:n direktiivi on vasta luonnos ja tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2002. Suomessa olisi valmiudet käynnistää kierrätys kodinkoneliikkeiden kautta vaikka ensi vuonna. Miksi odotellaan? Kahdessa vuodessa ehtii satojatuhansia kodinkojeita lentää kaatopaikalle. Kaikilla ei ole kellarissa tai komeroissa tilaa.

PAULI VÄLIMÄKI