In english

 

Kompostointi - pieni suuri
ympäristöteko


Kun avaan kompostorin kannen, sisältä lehahtaa höyrypilvi. Ruuantähteet siellä palavat. Jäte polttaa sormia, kuumimmassa kohdassa on 60 - 70 astetta. Muutamassa päivässä banaaninkuoret, leivänkannikat, puurontähteet häviävät näkyvistä. On jännää seurata jätteen häviämistä. Talvella kompostin pinta nousi, kun pakkanen jäädytti koko laitoksen. Nyt kompostin pinta vain laskee, vaikka tyhjennän sinne ämpärin jos toisenkin.

Tai eihän jäte häviä, se vain muuttaa muotoaan. Ämpärillisestä ruuantähteitä tulee puoli ämpärillistä lannoitetta. Se ei ole multaa, vaikka mainoksissa niin joskus väitetään. Kun tyhjennän vuoden muhineen kompostin, se on jo mullan tuoksuista ja näköistä ainetta, mutta se saattaa silti palaa yhä. Ja siinä on niin voimakkaita ravinteita, että sitä ei voi käyttää sellaisenaan kasvualustaksi. Se kannattaa sekoittaa puutarhamaan joukkoon tai levittää pensaiden juurille pintakatteeksi. Sateen mukana ravinteet valuvat pikku hiljaa juurten ulottuville.

Kompostoreita on myyty viime vuosina paljon, mutta moni kompostoi vain puolitehoisesti. Jotkut käyttävät kompostoria vain puutarhajätteiden kompostointiin. Toiset ovat jättäneet koko puuhan, kun se vaikutti niin vaikealta.

Vaikeuksia tulee vastaan kompostoinnissakin. Olen kompostoinut vuosia ja kohdannut kaikenlaisia ongelmia: Hiiret tekivät talvipesän kompostorin eristeisiin. Kompostorin saranat menivät rikki. Kärpäset valtasivat kompostorin,. Kuorike loppui talvella, jäte painui liian tiiviiksi ja alkoi mädäntyä. Kompostori täyttyi ja jouduin tyhjentämään puolivalmista tavaraa pihanperälle avokompostiin - haisin lannalle vielä viikon kuluttuakin...

Sen sijaan koskaan en ole kohdannut sitä ongelmaa, että jätteestä ei olisi tullut käyttökelpoista lannoitetta. Kaikki on lopulta maatunut muhevaksi "mullaksi". Homma on myös helpottunut vuosi vuodelta.Tai minä ole laiskistunut, annan mikrobien tehdä työt. Tyhjennän jätesangon pari kertaa viikossa ja heitän päälle lapiollisen kuoriketta. Ilman sitä komposti ei saa ilmaa ja jäte pakkautuu liian tiiviiksi. Joskus pöyhin jätteitä vähän, yleensä en tee sitäkään.

Kärpäset ja jotkut epämääräiset toukat olen tuhonnut mäntysuovalla. Jos se ei tehoa, pyretriini on luonnonmukainen tehokarkote. Useimmat juoksevat ja mönkivät ötökät ovat kylläkin hyödyllisiä jätteen hajottajia. Myös sieniä ja harmaata säderihmastoa ilmaantuu usein kompostimassan pintaan, se kuuluu asiaan.

Kaatopaikalla jäte hajoaa metaaniksi joka on kasvihuonekaasu. Kompostissa jäte muuttuu hyödylliseksi lannoitteeksi. Keittiöjätteen kompostointi on pieni suuri ympäristöteko.

PAULI VÄLIMÄKI

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:30:40.