Verotetaan vähemmän työtä.

Verotetaan vähemmän työtä ja pienyrittämistä, enemmän luonnonvarojen kulutusta ja saastuttamista. Pienituloisten verotusta on kevennettävä, samoin palvelujen arvonlisäveroa.

Verotusta on uudistettava niin, että aina on edullisempaa ottaa vastaan työtä kuin nostaa työttömyyskorvausta. Pätkätöistä on saatava sama sosiaaliturva kuin vakitöistä.

Työttömyysongelma ei ratkea talouskasvulla eikä työttömien kurssittamisella. Kasvu synnyttää kyllä uusia työpaikkoja, mutta tuotannon tehostuminen myös lopettaa niitä. Ja uusiin työpaikkoihin on uusia tulijoita suoraan koulun penkiltä.

Ratkaisua on etsittävä palvelualojen laajentamisesta ja varsinkin lähipalveluista. Jos haluamme palata täystyöllisyyteen, meidän on luovuttava itsepalveluyhteiskunnasta, joka on synnytetty Suomeen 20 viime vuoden aikana. Lähipalveluita ovat esimerkiksi siivouspalvelut, kahvila- ja ravintolapalvelut, kauneudenhoidon palvelut, osa hoivapalveluista sekä monet matkailuun liittyvistä palveluista.

Elämän laadun ja ekologisen kestävyyden kannalta palvelujen kehittäminen on perusteltua: jos perheillä ei tahdo olla aikaa valmistaa ruokaa kotona, ehkä mikroaterioita parempi vaihtoehto olisi ateriointi lähiravintolassa - se loisi yhteisöllisyyttä, tukisi paikallistaloutta eikä rahojen käyttö palveluihin tuhlaisi luonnonvaroja siinä määrin kuin tavarakulutus.

Yksi syy lähipalvelujen kuihtumiseen Suomessa on korkea palkkaverotus. Myös verokiila, eli työntekijän maksamien verojen ja työnantajan maksamien työnantajamaksujen yhteissumma, on niin korkea, että palvelutyön hinta muodostuu liian korkeaksi. Se ruokkii myös harmaata taloutta. Jos minä haluaisin palkata kotiapulaisen 1000 euron kuukausipalkalla, minun pitäisi ansaita omien elantomenojeni päälle 2000 euroa "ylimääräistä" jotta voisin maksaa ensin omat veroni, sitten palkan ja sosiaalikulut kotiapulaiselle. Aika harva tienaa kaksi tonnia ylimääräistä kuukaudessa.

Kotitalouksien maksamat palkat tulisikin muuttaa verovähennyskelpoisiksi samalla tavalla kuin yritysten maksamat palkat. Palvelualojen työpaikkojen syntymistä edistäisi myös kampaamoiden, pienten ravintoloiden, hierojien, käsityöläisten ja vastaavien pienyrittäjien arvonlisäveron alentaminen. Se alentaisi palvelujen hintaa ja lisäisi kysyntää.

Eräs suomalainen ongelma liittyy tasa-arvoon. Yritykset joutuvat maksamaan äitiyslomalle siirtyvän naisen äitiyspäivärahasta suuren osan. Taakka kasautuu naisvaltaisille aloille ja heikentää varsinkin matalapalkkaisten naisten työnsaantimahdollisuuksia. Monissa maissa äitiysloman ajan palkka kerätään kaikilta yrityksiltä, ei vain siltä, missä äiti sattuu olemaan töissä. Näin miesvaltaiset alat ja automatisoidut alatkin kantavat kortensa tulevien sukupolvien hyväksi. Tällaiseen yleiseen työnantajien vanhempainrahastoon tulisi siirtyä Suomessakin.

Pitkäaikaistyöttömien tukityöllistäminen on siirretty julkisyhteisöjen ja kolmannen sektorin harteille. Puolen vuoden työllistämisjaksot eivät kuitenkaan mahdollista pitkäjänteistä kuntoutusta, ammatillista perehtymistä ja urakehitystä. Käytäntö on turhauttava kaikkien osapuolten kannalta.

Pitkäaikaistyöttömien työllistymisen eräs avain on kuntoutus ja koulutus. Tulisi perustaa sosiaalisia yrityksiä, jotka toimisivat markkinoilla kilpaillen tavanomaisten yritysten kanssa. Ne voivat olla leipomoita, ravintoloita, autokorjaamoja, kierrätysalan yrityksiä, koti- tai siivouspalvelua myyviä yrityksiä. Ainoa ero olisi se, että ne kuntouttavat tai kouluttavat pitkään työttömänä olleita työntekijöitään ja saavat tästä korvauksen yhteiskunnalta. Oleellista on yhdistää kaksi tavoitetta: mielekäs, tuottava työ ja mielekäs, pätevöittävä koulutus tai kuntoutus. Silloin on luovuttava kuuden kuukauden työllistämisjaksoista kokonaan. Tuki tulee antaa suoraan työllistävälle yhteisölle ilman aikarajaa. Tuen määrä riippuu siitä, montako työntekijöistä on kuntoutuksessa tai koulutuksessa ja paljonko tähän sidottua henkilökuntaa yrityksessä on. Sen sijaan varsinaiseen yritystoimintaan työllistämistukea ei saisi.


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Verotetaan vähemmän työtä. Verotetaan vähemmän työtä ja pienyrittämistä, enemmän luonnonvarojen kulutusta ja saastuttamista. Pienituloisten verotusta on kevennettävä, samoin palvelujen arvonlisäveroa. Verotusta on uudistettava niin, että aina on edullisempaa ottaa vastaan työtä kuin nostaa työttömyyskorvausta. Pätkätöistä on saatava sama sosiaaliturva kuin vakitöistä. Työttömyysongelma ei ratkea talouskasvulla eikä työttömien kurssittamisella. Kasvu synnyttää kyllä uusia työpaikkoja, mutta tuotannon tehostuminen myös lopettaa niitä. Ja uusiin työpaikkoihin on uusia tulijoita suoraan koulun penkiltä. Ratkaisua on etsittävä palvelualojen laajentamisesta ja varsinkin lähipalveluista. Jos haluamme palata täystyöllisyyteen, meidän on luovuttava itsepalveluyhteiskunnasta, joka on synnytetty Suomeen 20 viime vuoden aikana. Lähipalveluita ovat esimerkiksi siivouspalvelut, kahvila- ja ravintolapalvelut, kauneudenhoidon palvelut, osa hoivapalveluista sekä monet matkailuun liittyvistä palveluista. Elämän laadun ja ekologisen kestävyyden kannalta palvelujen kehittäminen on perusteltua: jos perheillä ei tahdo olla aikaa valmistaa ruokaa kotona, ehkä mikroaterioita parempi vaihtoehto olisi ateriointi lähiravintolassa - se loisi yhteisöllisyyttä, tukisi paikallistaloutta eikä rahojen käyttö palveluihin tuhlaisi luonnonvaroja siinä määrin kuin tavarakulutus. Yksi syy lähipalvelujen kuihtumiseen Suomessa on korkea palkkaverotus. Myös verokiila, eli työntekijän maksamien verojen ja työnantajan maksamien työnantajamaksujen yhteissumma, on niin korkea, että palvelutyön hinta muodostuu liian korkeaksi. Se ruokkii myös harmaata taloutta. Jos minä haluaisin palkata kotiapulaisen 1000 euron kuukausipalkalla, minun pitäisi ansaita omien elantomenojeni päälle 2000 euroa "ylimääräistä" jotta voisin maksaa ensin omat veroni, sitten palkan ja sosiaalikulut kotiapulaiselle. Aika harva tienaa kaksi tonnia ylimääräistä kuukaudessa. Kotitalouksien maksamat palkat tulisikin muuttaa verovähennyskelpoisiksi samalla tavalla kuin yritysten maksamat palkat. Palvelualojen työpaikkojen syntymistä edistäisi myös kampaamoiden, pienten ravintoloiden, hierojien, käsityöläisten ja vastaavien pienyrittäjien arvonlisäveron alentaminen. Se alentaisi palvelujen hintaa ja lisäisi kysyntää. Eräs suomalainen ongelma liittyy tasa-arvoon. Yritykset joutuvat maksamaan äitiyslomalle siirtyvän naisen äitiyspäivärahasta suuren osan. Taakka kasautuu naisvaltaisille aloille ja heikentää varsinkin matalapalkkaisten naisten työnsaantimahdollisuuksia. Monissa maissa äitiysloman ajan palkka kerätään kaikilta yrityksiltä, ei vain siltä, missä äiti sattuu olemaan töissä. Näin miesvaltaiset alat ja automatisoidut alatkin kantavat kortensa tulevien sukupolvien hyväksi. Tällaiseen yleiseen työnantajien vanhempainrahastoon tulisi siirtyä Suomessakin. Pitkäaikaistyöttömien tukityöllistäminen on siirretty julkisyhteisöjen ja kolmannen sektorin harteille. Puolen vuoden työllistämisjaksot eivät kuitenkaan mahdollista pitkäjänteistä kuntoutusta, ammatillista perehtymistä ja urakehitystä. Käytäntö on turhauttava kaikkien osapuolten kannalta. Pitkäaikaistyöttömien työllistymisen eräs avain on kuntoutus ja koulutus. Tulisi perustaa sosiaalisia yrityksiä, jotka toimisivat markkinoilla kilpaillen tavanomaisten yritysten kanssa. Ne voivat olla leipomoita, ravintoloita, autokorjaamoja, kierrätysalan yrityksiä, koti- tai siivouspalvelua myyviä yrityksiä. Ainoa ero olisi se, että ne kuntouttavat tai kouluttavat pitkään työttömänä olleita työntekijöitään ja saavat tästä korvauksen yhteiskunnalta. Oleellista on yhdistää kaksi tavoitetta: mielekäs, tuottava työ ja mielekäs, pätevöittävä koulutus tai kuntoutus. Silloin on luovuttava kuuden kuukauden työllistämisjaksoista kokonaan. Tuki tulee antaa suoraan työllistävälle yhteisölle ilman aikarajaa. Tuen määrä riippuu siitä, montako työntekijöistä on kuntoutuksessa tai koulutuksessa ja paljonko tähän sidottua henkilökuntaa yrityksessä on. Sen sijaan varsinaiseen yritystoimintaan työllistämistukea ei saisi.