Vaaliohjelma
Suomella on varaa hoitaa sairaat ja pitää huolta vanhuksista ja vammaisista. Olemme rikkaampi kansa kuin koskaan, ei meidän ole pakko säästää elämän perustarpeista. Tehdään omaishoidon tuesta subjektiivinen oikeus ja korotetaan opintorahaa ja pienimpiä eläkkeitä ja päivärahoja.
Lyhennetään työaikaa eri tavoin keskimäärin 35 tuntiin viikossa, jotta perheille, ystäville ja itsellemme jää enemmän aikaa ja työtäkin riittää useammalle.
Siirrytään repaleisesta perusturvasta kattavaan perustuloon eli kansalaispalkkaan, joka turvaa vähimmäistoimeentulon kaikille.
Verotetaan vähemmän työtä ja pienyrittämistä, enemmän luonnonvarojen kulutusta ja saastuttamista. Pienituloisten verotusta on kevennettävä, samoin palvelujen arvonlisäveroa. Pätkätöistä on saatava sama sosiaaliturva kuin vakitöistä.
Ratkaisuna ilmastonmuutokseen on energiatehokkuuden kaksinkertaistaminen ja uusiutuvan energian käytön voimakas lisääminen. Tehdään Suomesta ympäristöteknologian kärkimaa, joka luopuu öljystä ja hiilestä 20 vuoden kuluessa.
Lapsen ja nuoren kasvuun tarvitaan koko kylä. Rakennetaan yhteisöllisempiä asuinalueita ja turvataan lähipalvelut. Lisätään vaihtoehtoja päivähoitoon ja taataan nuorille koulutus- tai työpaikka.
Villin maailmantalouden hallintaan tarvitaan valtioiden voimakasta yhteistyötä ja reiluja pelisääntöjä. Suomen on lisättävä kehitysapua ja oltava aktiivinen rauhanvälittäjä. Natoon liittymisestä on järjestettävä kansanäänestys.