Lisätään uusiutuvaa energiaa
Vihreät ovat ensimmäinen puolue, joka on laatinut konkreettisen toimintaohjelman öljyriippuvuudesta irtaantumiseksi. Esimerkiksi nykyinen hallitus lupasi neljä vuotta sitten edistää uusiutuvien energiamuotojen käyttöä ekologisella verouudistuksella. Mitä tapahtui? Matti Vanhasen hallitus poisti turpeelta (joka on uusiutumaton ja varsin saastuttava energialähde) valmisteveron. Teollisuuden sähkövero puolitettiin. Ympäristöveroja leikattiin. Tuulivoimaloiden investointitukia heikennettiin. Vain metsäenergian käyttö on edistynyt. Lopputulos: uusiutuvien energialähteiden käyttö on pysynyt samalla tasolla koko 2000-luvun.
Vihreiden ohjelmassa on esimerkiksi seuraavia konkreettisia askelia kohti öljytöntä aikaa:
1. rakentamisen energianormien tarkistaminen
2. pientalojen energia-avustusten korottaminen
3. kevyen polttoöljyn veron nostaminen
4. öljylämmityksen täydentäminen aurinkokeräimillä
5. energiansäästötiedotus
6. eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun edistäminen
7. etätyön ja -asioinnin tukeminen
8. kevyen liikenteen edistäminen
9. kunnianhimoinen raideliikenneohjelma
10. autoilun verotuksen porrastaminen
11. satelliittipohjaiset ruuhkamaksut
12. vaihtoehtoisten polttoaineiden edistäminen
Vihreiden "Irti öljyriippuvuudesta -ohjelma:
www.vihreat.fi/oljyriippuvuus