Hellitetään vähän työelämässä.

Lyhennetään työaikaa eri tavoin keskimäärin 35 tuntiin viikossa, jotta perheille, ystäville ja itsellemme jää enemmän aikaa ja työtäkin riittää useammalle.

Kiristynyt työtahti ja kasvaneet tehokkuusvaatimukset työelämässä aiheuttavat burnout-ilmiöitä, vähentävät vanhempien ja lasten yhteistä aikaa, estävät työntekijöitä osallistumasta, uudistumasta ja kehittämästä itseään ja toimivat näin lopulta tuottavuustavoitettakin vastaan.

Työajan lyhentäminen antaisi lisää joustavuutta ihmisten elämään. Moni arvostaa enemmän vapaaajan lisäämistä kuin lisäliksaa. Suomessakin olisi aika siirtyä 35-tunnin työviikkoon, kuten Ranskassa. Onko se ristiriidassa sen kanssa, että tavoitteena on yleisen työiän nostaminen ja eläkkeelle lähdön siirtäminen lähemmäksi vanhuuseläkeikää? Nythän harva tekee töitä 65-vuotiaaksi, vaan jää sitä ennen osa-aikaeläkkeelle, sairaseläkkeelle tms. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa, on mahdollista lyhentää viikottaista työaikaa ja lisätä elinikäistä työaikaa. Näin työssäolon kokonaisaika ei vähenisi, mutta päivittäinen työaika lyhenisi.

Verkostoyhteiskunnassa yleistyvät yksilölliset työajat, työtä tehdään kulloisenkin tarpeen, ei kellokortin mukaan. Siksi yhtä työajan lyhennysmallia parempi tapa olisi eri keinoin pyrkiä vuosityöajan lyhentämiseen ja samalla sallia yksilölliset työajat. Perustulon avulla yksilöllisyys ja joustavuus on mahdollista toteuttaa.

Osa-aikatyöt ja keikkatyöt ovat markkinoiden tapa sopeutua suhdannevaihteluihin. Se on johtanut pätkätöiden, mutta myös ylipitkien työaikojen yleistymiseen. Ne sopivat monien työntekijöiden elämäntilanteeseen. Toisaalta ne luovat epävarmuutta, jos palkka ei riitä elämiseen tai ei ole tietoa jatkuuko työ huomenna. Myös julkinen sektori on keplotellut määräaikaisilla työsuhteilla moraalittomasti. Lyhyiden määräyskirjojen käyttö esimerkiksi hoitotehtävissä, joissa kuitenkin on pysyvä työvoimatarve, on ihmisten nöyryyttämistä ja lopulta myös tehotonta palveluiden tuottamista. Oleellista on, että pätkätöistä karttuu sosiaaliturvaa yhtäläisesti "pitkätöiden" kanssa.

Vuorotteluvapaa otettiin 1990-luvulla käyttöön työn jakamisen motiivilla. Nykyisin sitä perustellaan enemmän työssä jaksamisen ja uusiutumisen motiivilla. Järjestelmä kannattaisi uudistaa sapattivapaan suuntaan. Joka kymmenes vuosi olisi mahdollista hakeutua 6 - 12 kuukauden sapattivapaalle. Palkkataso sapattivapaan aikana vastaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Sapattivapaan voisi käyttää opiskeluun, lepoon, kansalaistoimintaan, lasten kanssa elämiseen, henkiseen tai ammatilliseen uusiutumiseen, mihin vain itsensä kehittämiseen.

Pienten lasten vanhempien työaikojen joustavoittaminen on ajankohtainen kysymys. Äitiys- ja vanhempainloma on Suomessa kansainvälisesti verrattuna pitkä, mutta isien osallistuminen pienten lasten hoitoon on silti vähäistä. Isyysvapaa on lyhyempi kuin muissa pohjoismaissa. Suomessa isyysvapaata voi pitää lapsen syntymän jälkeen 18 päivää ja vanhempainvapaakauden päätteeksi vielä 12 päivää. Norjassa isyysvapaa on neljä viikkoa, Ruotsissa on vanhempainlomasta erotettu 30 päivän jakso, jonka vain isä voi käyttää. Islannissa isällä on jopa kolmen kuukauden vanhempainloma. Se kannustaa isiä ottamaan lapsenhoitovapaata, koska muutoin vanhempainloman kokonaispituus lyhenee. Suomessa vanhempainloman ottaa yleensä äiti. Parin viikon isyyslomalla on noin 40 000 isää vuosittain, mutta vanhempainlomalla vain 1800 isää! Vanhempainlomasta tulisi Suomessakin erottaa kuukauden isyyslomajakso.


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Hellitetään vähän työelämässä. Lyhennetään työaikaa eri tavoin keskimäärin 35 tuntiin viikossa, jotta perheille, ystäville ja itsellemme jää enemmän aikaa ja työtäkin riittää useammalle. Kiristynyt työtahti ja kasvaneet tehokkuusvaatimukset työelämässä aiheuttavat burnout-ilmiöitä, vähentävät vanhempien ja lasten yhteistä aikaa, estävät työntekijöitä osallistumasta, uudistumasta ja kehittämästä itseään ja toimivat näin lopulta tuottavuustavoitettakin vastaan. Työajan lyhentäminen antaisi lisää joustavuutta ihmisten elämään. Moni arvostaa enemmän vapaaajan lisäämistä kuin lisäliksaa. Suomessakin olisi aika siirtyä 35-tunnin työviikkoon, kuten Ranskassa. Onko se ristiriidassa sen kanssa, että tavoitteena on yleisen työiän nostaminen ja eläkkeelle lähdön siirtäminen lähemmäksi vanhuuseläkeikää? Nythän harva tekee töitä 65-vuotiaaksi, vaan jää sitä ennen osa-aikaeläkkeelle, sairaseläkkeelle tms. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa, on mahdollista lyhentää viikottaista työaikaa ja lisätä elinikäistä työaikaa. Näin työssäolon kokonaisaika ei vähenisi, mutta päivittäinen työaika lyhenisi. Verkostoyhteiskunnassa yleistyvät yksilölliset työajat, työtä tehdään kulloisenkin tarpeen, ei kellokortin mukaan. Siksi yhtä työajan lyhennysmallia parempi tapa olisi eri keinoin pyrkiä vuosityöajan lyhentämiseen ja samalla sallia yksilölliset työajat. Perustulon avulla yksilöllisyys ja joustavuus on mahdollista toteuttaa. Osa-aikatyöt ja keikkatyöt ovat markkinoiden tapa sopeutua suhdannevaihteluihin. Se on johtanut pätkätöiden, mutta myös ylipitkien työaikojen yleistymiseen. Ne sopivat monien työntekijöiden elämäntilanteeseen. Toisaalta ne luovat epävarmuutta, jos palkka ei riitä elämiseen tai ei ole tietoa jatkuuko työ huomenna. Myös julkinen sektori on keplotellut määräaikaisilla työsuhteilla moraalittomasti. Lyhyiden määräyskirjojen käyttö esimerkiksi hoitotehtävissä, joissa kuitenkin on pysyvä työvoimatarve, on ihmisten nöyryyttämistä ja lopulta myös tehotonta palveluiden tuottamista. Oleellista on, että pätkätöistä karttuu sosiaaliturvaa yhtäläisesti "pitkätöiden" kanssa. Vuorotteluvapaa otettiin 1990-luvulla käyttöön työn jakamisen motiivilla. Nykyisin sitä perustellaan enemmän työssä jaksamisen ja uusiutumisen motiivilla. Järjestelmä kannattaisi uudistaa sapattivapaan suuntaan. Joka kymmenes vuosi olisi mahdollista hakeutua 6 - 12 kuukauden sapattivapaalle. Palkkataso sapattivapaan aikana vastaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Sapattivapaan voisi käyttää opiskeluun, lepoon, kansalaistoimintaan, lasten kanssa elämiseen, henkiseen tai ammatilliseen uusiutumiseen, mihin vain itsensä kehittämiseen. Pienten lasten vanhempien työaikojen joustavoittaminen on ajankohtainen kysymys. Äitiys- ja vanhempainloma on Suomessa kansainvälisesti verrattuna pitkä, mutta isien osallistuminen pienten lasten hoitoon on silti vähäistä. Isyysvapaa on lyhyempi kuin muissa pohjoismaissa. Suomessa isyysvapaata voi pitää lapsen syntymän jälkeen 18 päivää ja vanhempainvapaakauden päätteeksi vielä 12 päivää. Norjassa isyysvapaa on neljä viikkoa, Ruotsissa on vanhempainlomasta erotettu 30 päivän jakso, jonka vain isä voi käyttää. Islannissa isällä on jopa kolmen kuukauden vanhempainloma. Se kannustaa isiä ottamaan lapsenhoitovapaata, koska muutoin vanhempainloman kokonaispituus lyhenee. Suomessa vanhempainloman ottaa yleensä äiti. Parin viikon isyyslomalla on noin 40 000 isää vuosittain, mutta vanhempainlomalla vain 1800 isää! Vanhempainlomasta tulisi Suomessakin erottaa kuukauden isyyslomajakso.