Eletään yhdessä.

Lapsen ja nuoren kasvuun tarvitaan koko kylä. Rakennetaan yhteisöllisempiä asuinalueita ja turvataan lähipalvelut.

Asuinalueiden suunnittelu on Suomessa pitkään perustunut teollisen ajan "brutaaliin funktionalismiin", jossa työpaikat, asunnot ja vapaa-ajan alueet jyrkästi erotettiin toisistaan. Syntyi elämälle vieraita yhdyskuntia, joissa yhteisöllisyyttä oli vaikea syntyä. Nykyinen verkostoyhteiskunta ja ihmisten tarpeet ja toiveet edellyttävät toisenlaista elämäntapaa ja yhdyskuntien suunnittelua.

Asuinalueilla ja kylissä täytyy olla myös korttelikapakoita, kivijalkakauppoja, pikku pietarin pihoja, pienten lasten kouluja, pihapäiväkoteja ja pihakatuja, missä naapurit voivat kohdata, lapset leikkiä turvallisesti ja vanhukset istuskella penkillä. Tällainen tiivis, mutta pienimuotoinen yhdyskuntasuunnittelu luo ihmisen - varsinkin lapsen! - kokoista, yhteisöllistä tilaa, jossa sosiaalisten verkostojen on helppo kehittyä.

Lähipalveluiden turvaaminen on paljolti kuntien tehtävä ja haaste. Hypermarketisoitumiselle ja kaupan keskittymiselle ei pidä antaa periksi. Kaupunkien keskustoista tulee tehdä houkuttelevia ostospaikkoja ja vapaa-ajanvieton keitaita. Mutta myös asuinalueille tulee tehdä omat keskustansa kävelykatuineen, toreineen ja pikkukauppoineen.

"Ajan henki" suosii privaattia, materialistista elämäntapaa, jossa oma nautinto on kaikki kaikessa. Moraali tulkitaan moralismiksi, vastuusta puhuminen on vanhanaikaista. Raa'at rikokset, joihin on syyllistynyt alaikäisiä nuoria, kertovat karusti, että käsitys oikeasta ja väärästä on kadoksissa. Lasten huostaanottojen raju kasvu suurissa kaupungeissa kertoo puolestaa siitä, miten kasvatusvastuu on monilta aikuisiltakin hukassa.

Kuitenkin myös vastuun vastarintaa näkyy, kun osaa katsoa muualle kuin iltapäivälehtien lööppeihin. Yritykset kehittävät vapaaehtoisia yhteiskuntavastuun järjestelmiä, seurakunnat organisoivat mummon kammareita vapaaehtoistyön välineiksi, huumeiden vastaiset keräykset ja kampanjat keräävät sympatiaa ja tukea, talkootyö esimerkiksi kylätoiminnan piirissä on lisääntynyt. Vastuun henkeä onkin nostatettava kaikkialla, jotta lähimmäisenrakkaus, erilaisuuden suvaitseminen, ehdoton väkivallattomuus, huono-osaisten auttaminen ja ennen kaikkea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eetos saavuttavat henkisen yliotteen ajassamme.

Lapsia ja nuoria tulee kuulla päätöksenteossa. Lapset ovat monissa asioissa parhaita asiantuntijoita, esimerkkeinä vaikkapa koulujen työrauhan kehittäminen, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien järjestäminen tai kevyen liikenteen väylien vetäminen. Oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja koulujen ja kodin yhteistyötä voisi lisätä muuttamalla koulujen vanhempainyhdistykset oppilaiden, opettajien ja vanhempien yhteisiksi kouluyhdistyksiksi.

Viime vuosina on perustettu nuorisovaltuustoja, mutta niille ei ole annettu todellista päätösvaltaa. Tällainen näennäisdemokratia turhauttaa lopulta. Nuorisovaltuustot voisivat laatia nuorisotoimen strategiat, jotka olisivat kuntia sitovia ohjelmia. Ja kun suunnitellaan asuinalueille nuorisotiloja, kouluja, urheilutiloja tai skeittiramppeja, suunnitelmia voisi tilata myös alueen nuorisolta.

Nuoria kannattaa sitouttaa parlamentarismiin. Tehdään se laskemalla äänestysikäraja 16 vuoteen. Osallistuminen ja vaikuttaminen on myös nuorten oikeus. Sitä paitsi nythän tilanne on se, että kun vaalit ovat joka neljäs vuosi, ensi kertaa äänestämään pääsevien keski-ikä on 20 vuotta. Jos äänestysikää laskettaisiin parilla vuodella, ensi kertaa äänestävien keski-ikä nousisi 18 vuoteen.


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Eletään yhdessä. Lapsen ja nuoren kasvuun tarvitaan koko kylä. Rakennetaan yhteisöllisempiä asuinalueita ja turvataan lähipalvelut. Asuinalueiden suunnittelu on Suomessa pitkään perustunut teollisen ajan "brutaaliin funktionalismiin", jossa työpaikat, asunnot ja vapaa-ajan alueet jyrkästi erotettiin toisistaan. Syntyi elämälle vieraita yhdyskuntia, joissa yhteisöllisyyttä oli vaikea syntyä. Nykyinen verkostoyhteiskunta ja ihmisten tarpeet ja toiveet edellyttävät toisenlaista elämäntapaa ja yhdyskuntien suunnittelua. Asuinalueilla ja kylissä täytyy olla myös korttelikapakoita, kivijalkakauppoja, pikku pietarin pihoja, pienten lasten kouluja, pihapäiväkoteja ja pihakatuja, missä naapurit voivat kohdata, lapset leikkiä turvallisesti ja vanhukset istuskella penkillä. Tällainen tiivis, mutta pienimuotoinen yhdyskuntasuunnittelu luo ihmisen - varsinkin lapsen! - kokoista, yhteisöllistä tilaa, jossa sosiaalisten verkostojen on helppo kehittyä. Lähipalveluiden turvaaminen on paljolti kuntien tehtävä ja haaste. Hypermarketisoitumiselle ja kaupan keskittymiselle ei pidä antaa periksi. Kaupunkien keskustoista tulee tehdä houkuttelevia ostospaikkoja ja vapaa-ajanvieton keitaita. Mutta myös asuinalueille tulee tehdä omat keskustansa kävelykatuineen, toreineen ja pikkukauppoineen. "Ajan henki" suosii privaattia, materialistista elämäntapaa, jossa oma nautinto on kaikki kaikessa. Moraali tulkitaan moralismiksi, vastuusta puhuminen on vanhanaikaista. Raa'at rikokset, joihin on syyllistynyt alaikäisiä nuoria, kertovat karusti, että käsitys oikeasta ja väärästä on kadoksissa. Lasten huostaanottojen raju kasvu suurissa kaupungeissa kertoo puolestaa siitä, miten kasvatusvastuu on monilta aikuisiltakin hukassa. Kuitenkin myös vastuun vastarintaa näkyy, kun osaa katsoa muualle kuin iltapäivälehtien lööppeihin. Yritykset kehittävät vapaaehtoisia yhteiskuntavastuun järjestelmiä, seurakunnat organisoivat mummon kammareita vapaaehtoistyön välineiksi, huumeiden vastaiset keräykset ja kampanjat keräävät sympatiaa ja tukea, talkootyö esimerkiksi kylätoiminnan piirissä on lisääntynyt. Vastuun henkeä onkin nostatettava kaikkialla, jotta lähimmäisenrakkaus, erilaisuuden suvaitseminen, ehdoton väkivallattomuus, huono-osaisten auttaminen ja ennen kaikkea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eetos saavuttavat henkisen yliotteen ajassamme. Lapsia ja nuoria tulee kuulla päätöksenteossa. Lapset ovat monissa asioissa parhaita asiantuntijoita, esimerkkeinä vaikkapa koulujen työrauhan kehittäminen, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien järjestäminen tai kevyen liikenteen väylien vetäminen. Oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja koulujen ja kodin yhteistyötä voisi lisätä muuttamalla koulujen vanhempainyhdistykset oppilaiden, opettajien ja vanhempien yhteisiksi kouluyhdistyksiksi. Viime vuosina on perustettu nuorisovaltuustoja, mutta niille ei ole annettu todellista päätösvaltaa. Tällainen näennäisdemokratia turhauttaa lopulta. Nuorisovaltuustot voisivat laatia nuorisotoimen strategiat, jotka olisivat kuntia sitovia ohjelmia. Ja kun suunnitellaan asuinalueille nuorisotiloja, kouluja, urheilutiloja tai skeittiramppeja, suunnitelmia voisi tilata myös alueen nuorisolta. Nuoria kannattaa sitouttaa parlamentarismiin. Tehdään se laskemalla äänestysikäraja 16 vuoteen. Osallistuminen ja vaikuttaminen on myös nuorten oikeus. Sitä paitsi nythän tilanne on se, että kun vaalit ovat joka neljäs vuosi, ensi kertaa äänestämään pääsevien keski-ikä on 20 vuotta. Jos äänestysikää laskettaisiin parilla vuodella, ensi kertaa äänestävien keski-ikä nousisi 18 vuoteen.