Pauli Välimäki

Juha Kostiainen - Tere Vadén - Pauli Välimäki:
Viettelevä politiikka

Kuvitus Osmo Rauhala

Kustantaja: Traff Finland Oy 2002. Hinta 25 euroa (139 s.)
Kirjaa saa mm. Akateemisesta kirjakaupasta

Kirjasta voi käydä keskustelua mm. Polemiikissa!

Kirjan tausta:

Asumme Juhan ja Teren kanssa kaikki Kaukajärvellä ja lapsemme ovat käyneet samaa Montessori-päiväkotia ja ovat menneet tai menossa Karosen koulun Montessori-ala-asteelle. Kirjan idea oli Juhan, hän halusi tehdä tämän vuosikymmenen poliittisen ohjelmajulistuksen ja pyysi mukaan opiskeliaikojen kaverinsa Teren ja minut, joka tunnen Juhan myös kunnallispolitiikasta. Juha on YIT:n kehitysjohtaja ja toiminut aiemmin kaupunginvaltuutettuna (kok) ja Tampereen elinkeinojohtajana, Tere on teoreettisen filosofian dosentti ja hypermedian ma. professori Tampereen yliopistossa. Kokoonnuimme viime kevään, kesän ja syksyn ajan joka toinen lauantai Kaukajärven kotileipomon kahvilaan keskustelemaan ja ruotimaan toistemme ajatuksia ja kirjoituksia. Sähköpostissa vaihdettiin ja kommentoitiin toistemme tekstejä - ja lopputuloksena on kirja Viettelevä politiikka, jonka kustansi tamperelaisen Mikko Närhen uusi kustannusyhtiö.

Seuraavassa tiivistelmä johdantoluvusta, jossa esitellään kirjan keskeiset teemat.

1. Johdanto
eli matka verkostoyhteiskunnan politiikkaan alkaa. Pyydämme lukijaa kytkeytymään virtojen tilaan.

Tietoyhteiskunta, postmoderni, globalisaatio, refleksiivinen moderni, jälkiteollinen, toinen moderni, tarinayhteiskunta ja riskiyhteiskunta; siinä muutamia käsitteitä joiden avulla nykyistä yhteiskuntaa tai yhteiskunnallista muutosta on kuvattu.

Minkälainen on 2000-luvun politiikan toimintaympäristö? Miten se pitäisi ymmärtää tai tulkita, miten siitä saisi otteen? Entä itse yhteiskunnan kehittäminen ja poliittisen toiminnan sisällöt? Mitä politiikka tarkoittaa aikana, jolloin kaikki poliittiseen viittaava on epäilyttävää, tylsää ja vältettävää? Esitämme yhden mahdollinen tulkinnan yhteiskunnasta ja sen muutoksesta, visioimme politiikalle uutta sisältöä uudessa tilanteessa. Hahmottelemme myös demokratian ja poliittisen toiminnan yleistä luonnetta sekä hyväksyttäviä pelisääntöjä ja sääntöjen muuttamisen sääntöjä. Siis määrittelemme politiikan pelikentän.

Maailmanlaajuisen muutoksen keskeisimpiä kehityskulkuja ovat olleet globalisaatio ja tietoyhteiskuntakehitys. Olemme siirtyneet globaaliin verkostoyhteiskuntaan. Hallitsevat toiminnot ja prosessit organisoituvat yhä enemmän erilaisissa verkostoissa ja niissä mukana olo ja verkostojen dynamiikka ovat kriittisiä vallan lähteitä.

Verkostoyhteiskunnassa inhimillinen yhteisö saa uuden merkityksen, eikä se noudattele minkäänlaisia rajoja. Arvoyhteisöt eli heimot syntyvät globaalisti. Tämän seurauksena myös kansallisuus määrittyy uudella tavalla. Suomalaisuuden ydin, isänmaallisuus, rakentuu ja ilmenee yhä enemmän kulttuuristen tekijöiden kautta, ei niinkään sotilaallisuuden, kilpaurheilun tai puolueettomuuden kautta. Suomalaisuus syntyy pikemminkin kulttuurimme historiallisesta monikerroksisuudesta, metsän voimasta sekä aktiivisesta vuorovaikutuksesta muiden kulttuurien kanssa.

Vaikka heimot syntyvätkin globaalisti, me elämme ja asumme aina jossakin paikassa.

Meille tuo "paikka" on ollut suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Suomalainen ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on hieno sosiaalinen innovaatio. Hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin teollisen yhteiskunnan innovaatio, joka ei verkostoyhteiskunnassa kykene ratkaisemaan harmonisesti vaurauden, toimeentulon, tasa-arvon ja täystyöllisyyden kysymyksiä.

Mitä hyvinvointiyhteiskunnan jälkeen?

Vastauksemme on elämänpolitiikka eli politiikka, joka mahdollistaa ihmisten elämäntapavalinnat ja hyvän elämän, tukee aktiivista kansalaisuutta ja luo vaihtoehtoja. Elämänpolitiikka luo moniäänisyyttä ja elämäntapojen diversiteettiä, mutta ei määrittele hyvää elämää. Elämänpolitiikka mahdollistaa valinnan ja riskinoton sekä luo kannusteita ja sosiaalista turvallisuutta perustulon avulla.

Elämänpolitiikka synnyttää sosiaalista pääomaa, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten ja toimijoiden yhteistyön sekä jälkimodernin yhteisöllisyyden syntymisen.

Verkostoyhteiskunnassa koulutus ja oppiminen nousevat kaikkein tärkeimmäksi yhteiskunnallisen toiminnan kentäksi. Keskeisiksi taidoiksi tulevat arvo-osaaminen, kyky tehdä valintoja, sosiaaliset taidot sekä oppimaan oppimisen taidot. Nämä näkökulmat voidaan yhdistää oppimisen ilon käsitteeseen. Verkostoyhteiskunnassa välttämätön elinikäinen oppiminen voi perustua vain oppimisen iloon, koska pelkästään pakottamalla ja kurssittamalla ei vielä kukaan opi. Sen sijaan kokeilemalla, leikkimällä ja näennäisesti hyödyttömiä asioita, kuten vaikkapa filosofiaa, opiskelemalla voi oppia eniten.

Verkostoyhteiskunnan talous on osaamispohjaista taloutta, missä taloudellinen kasvu syntyy innovaatioista ja kilpailusta. Vaikka korkean teknologian alueella onkin edetty hyvin, on huomattava, että kaikissa toiminnoissa tarvitaan jatkuvaa oppimista ja innovatiivisuutta, myös julkisessa hallinnossa ja palvelutuotannossa. Verkostoyhteiskunnan talous on myös oppimistaloutta, missä oppiminen on välttämätöntä kaikille taloudellisille toimijoille.

Korkean työttömyyden Suomi ei ole onnistunut (lähi)palvelualojen työpaikkojen luomisessa.Suomi on itsepalveluyhteiskunta siksi, että palvelutyö on liian kallista ja toisaalta huonommin palkattua työtä ei kannata ottaa vastaan. Tarjoamme yhdeksi ratkaisuksi perustuloa.

Työmarkkinakansalaisuuteen perustuva hyvinvointiyhteiskunta ei ole myöskään kyennyt luomaan yrittäjyyttä. Yrittäjyys on yksi tärkeä selittäjä kansantalouksien kasvulle. Suomen ongelma on yleisesti ottaen liian vähäinen yritysten määrä, nykyisten yrittäjien eläköityminen sekä erityisesti osaamispohjaisen yrittäjyyden vähäisyys. Meillä koulutustason noustessa yrittäjyys vähenee, muualla länsimaissa kasvaa. Kysymys on kannustimista, mutta hyvin paljon myös kulttuurista ja normaaliudesta. Suosimmeko luovuutta, riskinottoa, omaperäisyyttä, sitkeyttä ja rikastumistakin vai menemmekö Tampellan ja Valmetin jälkeen töihin Nokialle ja Soneraan?

Vaurauden synnyttämisessä ei ole kysymys pelkästään tuotannon tehokkuudesta tai innovaatioista, vaan tuotannollisten prosessien synkronoinnista luonnon prosesseihin. Pidämme luonnollisen yhteiskunnan kehittämistä lähivuosien tärkeimpänä yhteiskunnallisena kysymyksenä. Luonnollisella yhteiskunnalla tarkoitamme verkostoyhteiskuntaa, jossa keinotekoiset, inhimilliset ja luonnolliset virrat virtaavat sopusoinnussa. Nykyisestä materiaalien kehdosta hautaan -ajattelusta on siirryttävä kehdosta kehtoon -ajatteluun, jossa biosfäärissä kiertävät biomateriaalit ja teknosfäärissä tekniset materiaalit ilman nykyisen kaltaista kierrätystä, jossa kierrätettävän materiaalin laatu heikkenee koko ajan. "Jäte" kuului teollisen yhteiskunnan tympeisiin sanoihin. Verkostoyhteiskunnassa siitä luovutaan, ja tuotannollisissa prosesseissa virtaa vain erilaisia materiaaleja ja raaka-aineita. Kysymys on teollisesta ekologiasta ja ekodesign-ajattelusta, jossa piipunpääteknologiasta siirrytään virtaavaan teknologiaan, suljettuihin kiertoihin ja ekotehokkaaseen materiaalitalouteen. Virtaava teknologia edellyttää oppimista, innovatiivisuutta, yhteisiä sopimuksia, vaativia kuluttajia sekä sopivia taloudellisia kannustimia esimerkiksi verotuksen, panttien ja ympäristömaksujen muodossa.

Mitä tarkoittaa demokratia ja politiikka verkostoyhteiskunnassa?

Lähestymme politiikkaa eetoksen käsitteen avulla. Eetos on kunkin yksilön elämäntavan ja elämänpiirin muodostama kokonaisuus. Niin kauan kun on vain minun eetokseni, ongelmia ei ole. Ongelmat syntyvät kun kaksi eetosta kohtaa. Miten yhteensovittaminen tapahtuu, jotta yhteisö voi syntyä? Eetosten kohtaaminen muodostaa kolmannen alueen, joka on politiikan eetos. Demokratia on yritys ratkaista kolmannen alueen ongelma. Demokratiassa keskeinen kysymys on miten demos määritellään eli ketkä osallistuvat kolmannen alueelle. Verkostoyhteiskunnassa nämä asiat tulevat yhä monimutkaisemmiksi. Enää ei voi riittää edustuksellisen demokratian hierarkia ja muodollinen kohtaaminen. Tarvitaan monenlaisia uusia, suoria osallistumisen muotoja, eetosten toreja.

Vaikka verkostoyhteiskunta on sinänsä globaali, kansallisvaltiot ovat edelleen toimijoita kansainvälisillä ja globaaleilla areenoilla. Suomen rooli kansainvälisen politiikan pelikentällä on vahvistunut EU-jäsenyyden myötä, ja varsinkin EMU-jäsenyyden jälkeen Suomi on ollut EU:n kovassa ytimessä.

Puolueettomuus on mennyttä aikaa ja seuraavaksi agendalle nousee NATO-jäsenyys. NATO:n osalta keskeinen kysymys on sen kehityssuunta. Mikäli siitä kehittyy USA:n ja Euroopan keskinäisen turvallisuuden järjestelmä, jossa Venäjäkin on jollakin tavoin mukana, se on oikea arvoyhteisö myös Suomelle. Sen sijaan "rosvovaltioiden" kurittajan ja aktiivisen maailmanpoliisin rooli ei ole Suomen rooli.

Kansainväliseen politiikkaan liittyy muitakin kysymyksiä kuten WTO:n, Maailmanpankin ja YK:n rooli, kansainvälinen terrorismi, kansainväliset ympäristönsuojelun pelisäännöt sekä kansainväliset työnteon inhimilliset minimiehdot. Miten ylipäätään toimimme ja asemoidumme liikkuvalla maailmankartalla?

Entä kansainvälisyys kotimaassa? Viime vuosina on yhä enemmän puhuttu monikulttuurisuudesta, mutta mikä sen sisältö on yleisen tason kansainvälisen kanssakäymisen ohella?

Olemmeko valmiita todella avaamaan Suomea ulkomaalaisille ja heidän kulttuureilleen? Ulkomaista työvoimaa tarvitaan tulevaisuudessa paljon, mutta tarvittavan työvoiman laadusta ei ole paljon keskusteltu. Ongelmaksi tuleekin todennäköisesti kiinnostavuutemme ja vetovoimamme osaavan työvoiman silmissä. Ongelman voittamiseksi me tarvitsemme monikulttuurisuutta tai pikemminkin kulttuurillista diversiteettiä.

Väitämme, että ihmiset ovat yhä paremmin tietoisia yhteiskunnallisista asioista ja heillä on yhä paremmat edellytykset sekä koulutuksensa että tietolähteiden monipuolistumisen myötä saada tietoa ja olla poliittisia kansalaisia. Politiikkaa on tehty kuitenkin teollisen yhteiskunnan viitekehyksessä. Verkostoyhteiskunnan politiikka perustuu selkeästi argumentoituihin arvoihin, kokonaisuuden ymmärtämiseen, kykyyn tehdä yhteistyötä ja toimia erilaisissa kansalaisyhteiskunnan verkostoissa sekä läpinäkyvyyteen.

Kansalaisia ei voida pakottaa äänestämään tai sitouttaa puolueisiin. Sen sijaan äänestäminen ja poliittinen toiminta voidaan tehdä kiinnostavaksi viettelevillä siirroilla ja antamalla ihmisille mahdollisuus osallistua, verkostoitua ja sitoutua. Käskemällä ihmiset eivät toimi, mutta innostamalla ja avaamalla vaikutusmahdollisuuksia moni lähtee liikkeelle Tämä luo uusia vaatimuksia poliittisille toimijoille. Verkostoyhteiskunnan poliitikko onkin samanaikaisesti viettelevä johtaja, visionääri, valmentaja, tutkija, verkostojen kutoja, sosiaalinen innostaja sekä hienovarainen kuuntelija.


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Juha Kostiainen - Tere Vadén - Pauli Välimäki: Viettelevä politiikka Kuvitus Osmo Rauhala Kustantaja: Traff Finland Oy 2002. Hinta 25 euroa (139 s.) Kirjaa saa mm. Akateemisesta kirjakaupasta Kirjasta voi käydä keskustelua mm. Polemiikissa! Kirjan tausta: Asumme Juhan ja Teren kanssa kaikki Kaukajärvellä ja lapsemme ovat käyneet samaa Montessori-päiväkotia ja ovat menneet tai menossa Karosen koulun Montessori-ala-asteelle. Kirjan idea oli Juhan, hän halusi tehdä tämän vuosikymmenen poliittisen ohjelmajulistuksen ja pyysi mukaan opiskeliaikojen kaverinsa Teren ja minut, joka tunnen Juhan myös kunnallispolitiikasta. Juha on YIT:n kehitysjohtaja ja toiminut aiemmin kaupunginvaltuutettuna (kok) ja Tampereen elinkeinojohtajana, Tere on teoreettisen filosofian dosentti ja hypermedian ma. professori Tampereen yliopistossa. Kokoonnuimme viime kevään, kesän ja syksyn ajan joka toinen lauantai Kaukajärven kotileipomon kahvilaan keskustelemaan ja ruotimaan toistemme ajatuksia ja kirjoituksia. Sähköpostissa vaihdettiin ja kommentoitiin toistemme tekstejä - ja lopputuloksena on kirja Viettelevä politiikka, jonka kustansi tamperelaisen Mikko Närhen uusi kustannusyhtiö. Seuraavassa tiivistelmä johdantoluvusta, jossa esitellään kirjan keskeiset teemat. 1. Johdanto eli matka verkostoyhteiskunnan politiikkaan alkaa. Pyydämme lukijaa kytkeytymään virtojen tilaan. Tietoyhteiskunta, postmoderni, globalisaatio, refleksiivinen moderni, jälkiteollinen, toinen moderni, tarinayhteiskunta ja riskiyhteiskunta; siinä muutamia käsitteitä joiden avulla nykyistä yhteiskuntaa tai yhteiskunnallista muutosta on kuvattu. Minkälainen on 2000-luvun politiikan toimintaympäristö? Miten se pitäisi ymmärtää tai tulkita, miten siitä saisi otteen? Entä itse yhteiskunnan kehittäminen ja poliittisen toiminnan sisällöt? Mitä politiikka tarkoittaa aikana, jolloin kaikki poliittiseen viittaava on epäilyttävää, tylsää ja vältettävää? Esitämme yhden mahdollinen tulkinnan yhteiskunnasta ja sen muutoksesta, visioimme politiikalle uutta sisältöä uudessa tilanteessa. Hahmottelemme myös demokratian ja poliittisen toiminnan yleistä luonnetta sekä hyväksyttäviä pelisääntöjä ja sääntöjen muuttamisen sääntöjä. Siis määrittelemme politiikan pelikentän. Maailmanlaajuisen muutoksen keskeisimpiä kehityskulkuja ovat olleet globalisaatio ja tietoyhteiskuntakehitys. Olemme siirtyneet globaaliin verkostoyhteiskuntaan. Hallitsevat toiminnot ja prosessit organisoituvat yhä enemmän erilaisissa verkostoissa ja niissä mukana olo ja verkostojen dynamiikka ovat kriittisiä vallan lähteitä. Verkostoyhteiskunnassa inhimillinen yhteisö saa uuden merkityksen, eikä se noudattele minkäänlaisia rajoja. Arvoyhteisöt eli heimot syntyvät globaalisti. Tämän seurauksena myös kansallisuus määrittyy uudella tavalla. Suomalaisuuden ydin, isänmaallisuus, rakentuu ja ilmenee yhä enemmän kulttuuristen tekijöiden kautta, ei niinkään sotilaallisuuden, kilpaurheilun tai puolueettomuuden kautta. Suomalaisuus syntyy pikemminkin kulttuurimme historiallisesta monikerroksisuudesta, metsän voimasta sekä aktiivisesta vuorovaikutuksesta muiden kulttuurien kanssa. Vaikka heimot syntyvätkin globaalisti, me elämme ja asumme aina jossakin paikassa. Meille tuo "paikka" on ollut suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Suomalainen ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on hieno sosiaalinen innovaatio. Hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin teollisen yhteiskunnan innovaatio, joka ei verkostoyhteiskunnassa kykene ratkaisemaan harmonisesti vaurauden, toimeentulon, tasa-arvon ja täystyöllisyyden kysymyksiä. Mitä hyvinvointiyhteiskunnan jälkeen? Vastauksemme on elämänpolitiikka eli politiikka, joka mahdollistaa ihmisten elämäntapavalinnat ja hyvän elämän, tukee aktiivista kansalaisuutta ja luo vaihtoehtoja. Elämänpolitiikka luo moniäänisyyttä ja elämäntapojen diversiteettiä, mutta ei määrittele hyvää elämää. Elämänpolitiikka mahdollistaa valinnan ja riskinoton sekä luo kannusteita ja sosiaalista turvallisuutta perustulon avulla. Elämänpolitiikka synnyttää sosiaalista pääomaa, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten ja toimijoiden yhteistyön sekä jälkimodernin yhteisöllisyyden syntymisen. Verkostoyhteiskunnassa koulutus ja oppiminen nousevat kaikkein tärkeimmäksi yhteiskunnallisen toiminnan kentäksi. Keskeisiksi taidoiksi tulevat arvo-osaaminen, kyky tehdä valintoja, sosiaaliset taidot sekä oppimaan oppimisen taidot. Nämä näkökulmat voidaan yhdistää oppimisen ilon käsitteeseen. Verkostoyhteiskunnassa välttämätön elinikäinen oppiminen voi perustua vain oppimisen iloon, koska pelkästään pakottamalla ja kurssittamalla ei vielä kukaan opi. Sen sijaan kokeilemalla, leikkimällä ja näennäisesti hyödyttömiä asioita, kuten vaikkapa filosofiaa, opiskelemalla voi oppia eniten. Verkostoyhteiskunnan talous on osaamispohjaista taloutta, missä taloudellinen kasvu syntyy innovaatioista ja kilpailusta. Vaikka korkean teknologian alueella onkin edetty hyvin, on huomattava, että kaikissa toiminnoissa tarvitaan jatkuvaa oppimista ja innovatiivisuutta, myös julkisessa hallinnossa ja palvelutuotannossa. Verkostoyhteiskunnan talous on myös oppimistaloutta, missä oppiminen on välttämätöntä kaikille taloudellisille toimijoille. Korkean työttömyyden Suomi ei ole onnistunut (lähi)palvelualojen työpaikkojen luomisessa.Suomi on itsepalveluyhteiskunta siksi, että palvelutyö on liian kallista ja toisaalta huonommin palkattua työtä ei kannata ottaa vastaan. Tarjoamme yhdeksi ratkaisuksi perustuloa. Työmarkkinakansalaisuuteen perustuva hyvinvointiyhteiskunta ei ole myöskään kyennyt luomaan yrittäjyyttä. Yrittäjyys on yksi tärkeä selittäjä kansantalouksien kasvulle. Suomen ongelma on yleisesti ottaen liian vähäinen yritysten määrä, nykyisten yrittäjien eläköityminen sekä erityisesti osaamispohjaisen yrittäjyyden vähäisyys. Meillä koulutustason noustessa yrittäjyys vähenee, muualla länsimaissa kasvaa. Kysymys on kannustimista, mutta hyvin paljon myös kulttuurista ja normaaliudesta. Suosimmeko luovuutta, riskinottoa, omaperäisyyttä, sitkeyttä ja rikastumistakin vai menemmekö Tampellan ja Valmetin jälkeen töihin Nokialle ja Soneraan? Vaurauden synnyttämisessä ei ole kysymys pelkästään tuotannon tehokkuudesta tai innovaatioista, vaan tuotannollisten prosessien synkronoinnista luonnon prosesseihin. Pidämme luonnollisen yhteiskunnan kehittämistä lähivuosien tärkeimpänä yhteiskunnallisena kysymyksenä. Luonnollisella yhteiskunnalla tarkoitamme verkostoyhteiskuntaa, jossa keinotekoiset, inhimilliset ja luonnolliset virrat virtaavat sopusoinnussa. Nykyisestä materiaalien kehdosta hautaan -ajattelusta on siirryttävä kehdosta kehtoon -ajatteluun, jossa biosfäärissä kiertävät biomateriaalit ja teknosfäärissä tekniset materiaalit ilman nykyisen kaltaista kierrätystä, jossa kierrätettävän materiaalin laatu heikkenee koko ajan. "Jäte" kuului teollisen yhteiskunnan tympeisiin sanoihin. Verkostoyhteiskunnassa siitä luovutaan, ja tuotannollisissa prosesseissa virtaa vain erilaisia materiaaleja ja raaka-aineita. Kysymys on teollisesta ekologiasta ja ekodesign-ajattelusta, jossa piipunpääteknologiasta siirrytään virtaavaan teknologiaan, suljettuihin kiertoihin ja ekotehokkaaseen materiaalitalouteen. Virtaava teknologia edellyttää oppimista, innovatiivisuutta, yhteisiä sopimuksia, vaativia kuluttajia sekä sopivia taloudellisia kannustimia esimerkiksi verotuksen, panttien ja ympäristömaksujen muodossa. Mitä tarkoittaa demokratia ja politiikka verkostoyhteiskunnassa? Lähestymme politiikkaa eetoksen käsitteen avulla. Eetos on kunkin yksilön elämäntavan ja elämänpiirin muodostama kokonaisuus. Niin kauan kun on vain minun eetokseni, ongelmia ei ole. Ongelmat syntyvät kun kaksi eetosta kohtaa. Miten yhteensovittaminen tapahtuu, jotta yhteisö voi syntyä? Eetosten kohtaaminen muodostaa kolmannen alueen, joka on politiikan eetos. Demokratia on yritys ratkaista kolmannen alueen ongelma. Demokratiassa keskeinen kysymys on miten demos määritellään eli ketkä osallistuvat kolmannen alueelle. Verkostoyhteiskunnassa nämä asiat tulevat yhä monimutkaisemmiksi. Enää ei voi riittää edustuksellisen demokratian hierarkia ja muodollinen kohtaaminen. Tarvitaan monenlaisia uusia, suoria osallistumisen muotoja, eetosten toreja. Vaikka verkostoyhteiskunta on sinänsä globaali, kansallisvaltiot ovat edelleen toimijoita kansainvälisillä ja globaaleilla areenoilla. Suomen rooli kansainvälisen politiikan pelikentällä on vahvistunut EU-jäsenyyden myötä, ja varsinkin EMU-jäsenyyden jälkeen Suomi on ollut EU:n kovassa ytimessä. Puolueettomuus on mennyttä aikaa ja seuraavaksi agendalle nousee NATO-jäsenyys. NATO:n osalta keskeinen kysymys on sen kehityssuunta. Mikäli siitä kehittyy USA:n ja Euroopan keskinäisen turvallisuuden järjestelmä, jossa Venäjäkin on jollakin tavoin mukana, se on oikea arvoyhteisö myös Suomelle. Sen sijaan "rosvovaltioiden" kurittajan ja aktiivisen maailmanpoliisin rooli ei ole Suomen rooli. Kansainväliseen politiikkaan liittyy muitakin kysymyksiä kuten WTO:n, Maailmanpankin ja YK:n rooli, kansainvälinen terrorismi, kansainväliset ympäristönsuojelun pelisäännöt sekä kansainväliset työnteon inhimilliset minimiehdot. Miten ylipäätään toimimme ja asemoidumme liikkuvalla maailmankartalla? Entä kansainvälisyys kotimaassa? Viime vuosina on yhä enemmän puhuttu monikulttuurisuudesta, mutta mikä sen sisältö on yleisen tason kansainvälisen kanssakäymisen ohella? Olemmeko valmiita todella avaamaan Suomea ulkomaalaisille ja heidän kulttuureilleen? Ulkomaista työvoimaa tarvitaan tulevaisuudessa paljon, mutta tarvittavan työvoiman laadusta ei ole paljon keskusteltu. Ongelmaksi tuleekin todennäköisesti kiinnostavuutemme ja vetovoimamme osaavan työvoiman silmissä. Ongelman voittamiseksi me tarvitsemme monikulttuurisuutta tai pikemminkin kulttuurillista diversiteettiä. Väitämme, että ihmiset ovat yhä paremmin tietoisia yhteiskunnallisista asioista ja heillä on yhä paremmat edellytykset sekä koulutuksensa että tietolähteiden monipuolistumisen myötä saada tietoa ja olla poliittisia kansalaisia. Politiikkaa on tehty kuitenkin teollisen yhteiskunnan viitekehyksessä. Verkostoyhteiskunnan politiikka perustuu selkeästi argumentoituihin arvoihin, kokonaisuuden ymmärtämiseen, kykyyn tehdä yhteistyötä ja toimia erilaisissa kansalaisyhteiskunnan verkostoissa sekä läpinäkyvyyteen. Kansalaisia ei voida pakottaa äänestämään tai sitouttaa puolueisiin. Sen sijaan äänestäminen ja poliittinen toiminta voidaan tehdä kiinnostavaksi viettelevillä siirroilla ja antamalla ihmisille mahdollisuus osallistua, verkostoitua ja sitoutua. Käskemällä ihmiset eivät toimi, mutta innostamalla ja avaamalla vaikutusmahdollisuuksia moni lähtee liikkeelle Tämä luo uusia vaatimuksia poliittisille toimijoille. Verkostoyhteiskunnan poliitikko onkin samanaikaisesti viettelevä johtaja, visionääri, valmentaja, tutkija, verkostojen kutoja, sosiaalinen innostaja sekä hienovarainen kuuntelija.