In english

 

Tekstiviestejä tutuilta


Pauli kuuluu pitkän linjan vihreisiin. Hänellä aatteellisuus yhdistyy vankkaan asiantuntemukseen, elämänkokemukseen ja terveeseen suhteellisuudentajuun.
Osmo Soininvaara, kansanedustaja, Vihreän liiton puheenjohtaja

Toimittajana, kirjoittajana ja ajattelijana Pauli on vaikuttanut vihreän liikkeen syntyyn. Jos joku epäilee, että vihreät ovat hukanneet ekologisen sanomansa, kannattaa kuunnella Paulia.
Pekka Haavisto, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri 1995-99

Arvostan kovin Paulin ajattelua ja osaamista, josta minulla on paljon omakohtaista kokemusta vuosien ajalta.
Jouko Havu, Pirkanmaan ympäristökeskuksen osastopäällikkö, Tampereen kaupunginvaltuutettu 1989-99

Teen näissä vaaleissa poikkeuksen - äänestän tällä kertaa miestä, nimittäin Paulia.
Outi Aaltonen, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Pauli, yhdistä edelleenkin arki ja utopiat, järki ja sydän, onnea työllesi politiikan areenoilla.
Anssi Peräkylä, Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori

Pauli on syvästi sitoutunut asiantuntija, joka on tehnyt arvokkaita palveluksia myös kirkon herättämiseksi ympäristövastuuseen!
Juhani Veikkola. Diakonian ja yhteiskuntatyön johtaja, Kirkkohallitus

Pauli yhdistää ainutlaatuisesti laajan ympäristötietonsa käytännön ratkaisuihin. Luotettavan, järkevä ekomies, joka tuntee lapsiperheen arjen. Suosittelen.
Timo Harakka, tv-toimittaja, kolumnisti

Hyvä mies ja poliitikko.
Irene Roivainen, puoliso ja kaupunginvaltuutettu.

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:30:31.